Yrityksen perustamisesta

Leijona Security Oy on nyt ollut olemassa pari viikkoa ja verkkosivutkin on julkaistu. Ajattelin että olisi hyvä aika jakaa mietteitä siitä, miten tämä yritys on ylipäätään syntynyt ja miksi se on olemassa.

Yrittäjyys on aina pyörinyt mielessäni mahdollisuutena, mutta ilman loppuun asti mietittyä liikeideaa koin sen hölmöksi ajatukseksi. Olen aina ajatellut, että yritykset ovat olemassa asiakkaitaan varten: ne toteuttavat jonkun tarpeen jota asiakas ei pysty tai halua ratkaista itse. Kun yritys alkaa olla olemassa vain omistajia, tai vielä pahempaa, itseään varten, ei liiketoiminnaltakaan voi pitkässä juoksussa odottaa ihmeitä.

Miksi Leijona Security sitten syntyi? Koin ystävieni kanssa löytäneeni asiakkaiden tarpeet, ja liikeidea hiottiin kokoon. Jatkuvasti monimutkaistuvassa ja verkkoon siirtyvässä maailmassa organisaatioiden kyberturvahaasteet kasvavat jatkuvasti. Toisaalta niiden resurssit eivät usein seuraa perässä. Kyberturva vaatii usein joko omaa osaavaa henkilöstöä tai kallista ulkoistusta. Palvelutarjonta on monimutkaista, eivätkä hinnat ole julkisesti saatavilla. Monella organisaatiolla ei ole resursseja edes kunnolla arvioida tarjolla olevia ratkaisuja, saati toteuttaa niitä. Hallinnoidut tietoturvapalvelut on hinnoiteltu niin, ettei pienemmillä organisaatioilla ole varaa ostaa niitä.

Organisaatiot tarvitsevat ratkaisuja, joilla he voivat varmistaa kyberturvansa niin, että voivat keskittyä tekemään sitä mitä osaavat parhaiten. Tällaisen palvelun tulee olla myös helppo ostaa ja ottaa käyttöön. Käytön aikana sen pitää tuottaa selkeää lisäarvoa. Lisäarvoa on toki kyberuhkien torjunta, mutta myös hyödyllisen informaation tuottaminen, selkeät ohjeet kyberturvan parantamiseksi ennaltahkäisevästi mutta kaikkein tärkeimpänä se, että palvelu auttaa asiakkaita tekemään oman työnsä paremmin. Toisaalta joillain asiakkailla kyberturvan hoito halutaan pitää omissa käsissä, mutta apua tarvitaan silloin tällöin. Näissä tilanteissa kyberturvayrityksen tulee olla luotettava neuvonantaja.

”Organisaatiot tarvitsevat ratkaisuja, joilla he voivat varmistaa kyberturvansa niin, että voivat keskittyä tekemään sitä mitä osaavat parhaiten”

Miten sitten pyrimme toteuttamaan näitä tarpeita? Aivan ensimmäiseksi olemme yrittäneet antaa palveluistamme mahdollisimman paljon julkista tietoa eri ratkaisuja harkitseville organisaatioille. Palvelukuvauksemme, palvelulupauksemme ja hintamme ovat verkkosivuillamme kaikkien saatavissa. Mielestämme mahdollisimman tarkan informaation tarjoaminen asiakkaalle on tärkeää, johti tuo informaatio ostopäätökseen tai ei. Näin asiakas voi helpoiten varmistaa sopiiko ratkaisu heille.

Olemme myös hinnoitelleet palvelumme niin, että kaiken kokoiset organisaatiot voivat ostaa niitä. Tähtäämme siihen että yrityksien ei tarvitsisi valikoida eri tuotteiden tai palvelujen välillä vaan tarjoamme kerralla mielestämme keskeiset palvelut yhdessä paketissa. Emme halua että hinnoittelumme kannustaa asiakkaitamme tinkimään turvallisuudestaan. Meidän mielestämme hyvä kyberturva on kaikkien oikeus, joten kaikilla tulee myös olla varaa siihen.

Palvelumme on suunniteltu niin, että asiakas saa toimintansa kannalta olennaista tietoa: pyrkimys on helpottaa asiakkaan toimintaa antamalla kriittistä tietoa, eikä hukuttaa häntä hälytyksiin tai yhdentekeviin analyyseihin. Mitään ei kuitenkaan salata: mikäli asiakas haluaa enemmän dataa, on hänellä pääsy siihen. Uhkien valvonnan ja torjunnan lisäksi annamme selkeitä, priorisoituja toimintasuosituksia jotta asiakkaan tietoturvaa voidaan parantaa myös uhkia ennaltaehkäisevällä tavalla.

Kyberturvamarkkina on erittäin kilpailtu, ja tiedämme että jalansijan saaminen ei tule olemaan helppoa. Toimijoita on monia, ja markkinointi on todella intensiivistä. Uskomme kuitenkin, että mahdollisimman avoin viestintä palveluistamme auttaa asiakkaitamme valitsemaan meidän ja muiden toimijoiden välillä, päätyivätpä he kumpaan tahansa. Markkinat, eli asiakkaat, valitsevat lopulta mikä toimija on heidän mielestään parhain.

Lopuksi: yrityksen nimestä on tullut muutamia kyselyjä. Nimi Leijona Security valittiin viestimään ylpeyttä suomalaisista juuristamme ja kansainvälisyyttä arvostavaa asennettamme sekä luotettavuutta ja toimialaamme. Halusimme, että nimi herättää mielikuvia. Meille tärkeää on olla nimemme arvoinen toimija.

Joonatan Kauppi

Toimitusjohtaja

Leijona Security Oy

Kategoria Blogi